Tämä on lapsiperheiden (suosikki)ruoka numero yksi! Ei hevillä löydy sellaista lasta jolle ei lihamakaronilaatikko kelpaa, jos ei muuten niin riittävällä ketsupilla ryyditettynä. Aivan käden käänteessä tämä ei synny, mutta helppo ruokalaji on kuitenkin kyseessä ja kun laatikko muhii uunissa, sen ajan voi käyttää jotenkin muuten hyödyllisesti.
pussillinen makaronia (400 g)
1 keskikokoinen sipuli
öljyä tai voita
350-500 g naudanjauhelihaa
suolaa, valkosipulijauhetta ja mustapippuria maun mukaan
2 munaa
5 dl maitoa
1. Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä ohjeen mukaan kypsiksi. Huuhtele lämpimällä vedellä ja valuta lävikössä. Kaada ne uunivuokaan (annokseen saa olla melko tilava vuoka).
2. Ruskista pilkottu sipuli öljytyllä pannulla. Kun keittiöön on levinnyt herkullinen paistetusn sipulin tuoksu ja sipulit ovat kauniin ruskeita, siirrä ne pannulta hetkeksi pieneen kulhoon/lautaselle.
3. Paista jauheliha kypsäksi paistinpannulla voissa tai öljyssä, lopuksi lisää ruskistettu sipuli ja mausta.
4. Sekoita munat ja maito keskenään ja kaada seos vuokaan makaronien päälle ja sekoita.
5. Kypsennä uunissa (200 astetta) noin 40 minuuttia. Aluksi voit pitää vuo’an päällä foliota parinkymmenen minuutin ajan ja lopun aikaa ilman foliota.
6. Kun laatikko on kypsää, anna sen jäähtyä ja vetäytyä hetken ja tarjoile.